Kangashamsterin varasto

Näkymä kangasvaraston hyllyltä
Näkymä kangasvaraston hyllyltä. Kuvan oikeudet Kati Levola

Keväällä auringon paistaessa sisään pölyisistä ikkunoista tulee ainakin minulle aina tarve käydä läpi kaapit ja tyhjentää niistä turhat tavarat pois. Lasten pieneksi jääneet vaatteet ja urheiluvälineet, omat heräteostosvaatteet, joita ei olekaan (yllättäen) käytetty, astiakaappia kansoittavat hassut lahjamukit. Käyttökelvottomat joutuvat jätteeksi tai siivousräteiksi, Konttiin lähtee pusseittain tavaraa, ja itselle tulee taas seesteinen, puhdistunut olo.

On myös niitä kaappeja, joita emme pääse tyhjentämään, vaikka tiedämme niiden pursuavan ”aivan hyvää tavaraa”, jota ”voi vielä tarvita”. Ikääntyvän, säästämiseen tottuneen vanhemman tavaramäärä voi hirvittää läheisiä. Joskus tulee se aika, että pitäisi jaksamisen ja pärjäämisen vuoksi siirtyä pienempään ja helpompaan asuntoon, tai jopa tyhjentää kuolinpesän kaapit. Tilanne voi tulla eteen äkkiäkin.

Mitä silloin tehdään kaikille niille ”aarteille”, joita on vuosikymmenet koottu?

Oman äitini käsityöharrastus näkyi ja kuului joka kerta käydessämme kylässä: kaappien kätköistä otettiin esiin toinen toistaan kauniimpia ja arvokkaampia käsitöitä, joita olisi mielellään annettu meille. Niitä kun ei voinut antaa kenelle vaan (”eivät ymmärrä, mitä saavat”), ja käytettyjen työtuntien lisäksi niiden kalliisiin materiaaleihin oli uponnut kiitettävästi rahaakin. Mutta kun itsellä oli jo kaikkea ihan riittävästi, liikaakin.

Äitini hävitti sentään vanhat, käyttökelvottomat vaatteet matonkuteiksi, joista hän kutoi todella kauniita mattoja. Hän yritti myydä niitä pienen paikkakunnan kirpputorilla. Sisustuslehtien mukaan niin kovin muodikkaat räsymatot eivät kaupaksi menneet – niitä oli maaseutupaikalla jo kaikilla muutenkin. Potentiaaliset markkinat olivat liian pienet ja ainakin ihan eri paikassa kuin äiti.

Kaappeihin oli hamstrattu kangaspalasia, tarvikkeita ym. riittävästi pienelle armeijalle. Olihan niitä käytetty silloin, kun vielä tehtiin itse paljon vaatteita. Kun olin lapsi ja ompelin vaatteita barbeille ja muutenkin harjoittelin mieluisia käsitöitä, oli hienoa, että oli mistä ottaa materiaalia.

Jos on joskus omia kaappejaan tyhjentänyt tai muuttanut, tietää kaappien hotkaisevan järkyttävän määrän tavaraa. Sen läpikäyminen voi olla paitsi aikaa vievää, myös erittäin tunteikasta. Voiko kaikkea vaan heittää menemään? Eihän hyväntekeväisyyskirpputorillekaan ole järkeä viedä loputtomasti tavaraa, jonka se joutuu hävittämään jätteenä.

Helpottaisiko urakkaa se, että tavaramäärästä esimerkiksi erottelisi ne tekstiilit, joista voisi olla materiaalina jollekin hyötyä, ja myisi ne? Olisiko niistä siten helpompi luopua vielä silloin, kun itsekin jaksaa läpikäymiseen osallistua? Tai voisiko niistä saada omalle vanhemmalle pientä ekstratuloa jätteeksi päätymisen sijaan? Markkinatkin voivat olla ihan riittävän isot ja vastaanottavaiset, kunhan ne levittää riittävän kauas: internetin ihmeelliseen maailmaan, aiheesta kiinnostuneiden ihmisten ulottuville.

Mutta miten kävi äitini varastoille? Ensin ne karsiutuivat muuton yhteydessä – omakotitalosta ei voinut viedä kaikkea rivitaloon. Loput hävisivät tulipalossa, jonka jäljiltä ei jäänyt juuri mitään. Irtaimistoluettelon laatiminen vakuutusyhtiölle oli itselleni herättävä urakka; ihmisillä on aivan älyttömästi tavaraa, jota he eivät tarvitse, ja jonka olemassaoloakaan ei oikeastaan kukaan muista. Voisiko siitä osan laittaa kiertoon?

https://www.tekstiilikierratys.fi