Laihialaisuuden hengessä

Pieni osa tilkkutäkkiä, jonka ompelemiseen osallistuin noin kymmenvuotiaana. Värisommittelu ei ollut viimeisen päälle mietitty, mutta peitto on palvellut vuosikymmenet tuon jälkeen. Kuvan oikeudet Kati Levola

Oletko joskus kuullut laihialaisvitsejä? Niissä laihialaiset hämmästyttävät aina uusilla tavoilla säästää ja nuukailla. Olen syntynyt ja elänyt kaksi ensimmäistä vuosikymmentäni Laihialla, ja olen kuullut elämäni aikana ihmisiltä lukemattomia versioita näistä vitseistä. Olenkin sanonut, että jos joku pystyy kertomaan vitsin, jota en ole aiemmin kuullut, ja joka vielä naurattaakin, tarjoan kahvit. En ole kovin monesti joutunut kukkaroani kaivamaan tästä syystä. Valitettavasti minulle ei ole vitsinkertojan lahjoja suotu. En siis ala tässä nolostuttamaan ketään kankealla kerronnallani.

Laihialaisuus on (tietenkin, kai…) karikatyyri ja yleistys. Nuukuudesta kertoville vitseille on olemassa historiallista taustaakin. Paikallinen historianharrastaja kuului aikanaan jäljittäneen asian nälkävuosiin, jolloin Laihialla olisi huolehdittu oman pitäjän köyhistä ja nälkäisistä, ja passitettu muut matkoihinsa. Tämän tarinan totuudenmukaisuudesta en tiedä, mutta se kuulostaa ihan järkevältä ja mahdolliselta. Laihialla on hyödynnetty tätä mainetta monin tavoin. On matkailukrääsää, joka sopii aiheeseen, on nuukuuden museo ja 1973 on tehty jopa dokumentti, johon on asian väliin lisätty runsaasti kieli poskella tehtyjä vitsejä. Elämä ja Laihia on tuon ajan jälkeen muuttunut paljon, mutta laihialaisuus elää edelleen. Laihialainen nuukuus on jopa nimetty osaksi suomalaista kulttuuriperintöä.

Äitini toimi lapsuudessani 70-80-luvuilla perhepäivähoitajana. Homma ei ollut silloinkaan erityisen hyväpalkkaista, eikä perheemme muutenkaan ollut varakas. Laihialainen nuukuus oli välttämättömyys. Askartelutarvikkeet olivat aina kierrätettyjä: pakkauskartonkeja, rikkinäisestä neuleesta purettua kiharaista lankaa jne. Kaupasta taidettiin ostaa vain värikynät ja liimaa. (Ei, emme sentään keittäneet sitä itse! Keitetyllä perunalla kyllä muistan joskus liimanneeni papereita toisiinsa, mutta se taisi olla vaan kokeilu.) Ei ollut glittereitä, ei kultatusseja, ei kalliita nauhoja. Ruoka tehtiin perusaineksista. Kaupasta ei juurikaan tuotu esimerkiksi valmista leipää. Ranskanleipä olikin sitten suurta herkkua, kun sitä joskus maltettiin ostaa.

Vaatteet ommeltiin ja neulottiin itse. Edullisia palakankaita löytyi paristakin paikallisesta pienestä kangaskaupasta. Silloin Suomessa oli vielä tekstiiliteollisuutta, jolta jäi ylijäämäpaloja kotiompelijoiden aarteiksi. Kävimme säännöllisesti tutkimassa valikoimaa ja ostimme kankaita pikkurahalla. Vanhoista vaatteista saatiin hyvää materiaalia lasten asuihin. Kaikki pienetkin kangaspalaset säästettiin. Johan niistä sai ainakin taskupussin toisen puolikkaan, jos ei muuta. Mallilehtien kaavoja kuositeltiin sopiviksi ja – Tadaa! – muotiluomukset olivat valmiita käytettäväksi. Matonkuteeksi leikattiin paljon vanhoja tekstiilejä, ja niistä kudottiin pitkään käytössä viihtyviä räsymattoja.

Sukuuni ja lähipiiriini on kuulunut ja kuuluu edelleen paljon käsityöihmisiä. Imin tekemisen mallin ja käsityön arvostuksen käytännössä jo äidinmaidon mukana. Itse tehtyä arvostettiin, ahkeruutta samoin, taloudellisuus materiaalihankinnoissa oli itsestään selvää. Itse pidin erityisesti ompelemisesta, kirjomisesta, kangaspuilla kutomisesta ja nypläyksestä. Neulomisesta ja virkkaamisesta olen oppinut tykkäämään vasta aikuisena, kärsivällisyyden kasvaessa. Opettajan työssäni suuntauduin lopulta käsityöhön. Siinä vaiheessa kylläkin oma tekeminen jäi vähemmälle.

Varallisuuden kasvaessa äitinikin alkoi tehdä enemmän ”kalliita” käsitöitä, esimerkiksi kutomaan pellavaisia pöytäliinoja. Materiaalien hinta oli aivan muuta kuin lapsuudessa. Oikeasti halpoja palakankaita ei enää saanut, eikä saa käytännössä nykyäänkään, ja itse ompeleminen alkaa nykyään olla vähintään yhtä kallista kuin valmiin vaatteen ostaminen.

Lapsuudessa opittu säästäväisyys ei kuitenkaan ole päästänyt minua otteestaan missään vaiheessa. Koen harmitusta mm. siitä, että käsityömateriaalien hintojen noustua ja toisaalta halvan pikamuodin vallattua markkinat, ihmiset eivät enää itse tee vaatteita. Käsityöstä on tullut kallis luksusharrastus.

Toisaalta olen erittäin huolissani tekstiiliteollisuuden vaikutuksesta koko maapallon tulevaisuuteen. Kiertotaloutta pitäisi saada vahvistettua ja nostettua varteenotettavaksi vaihtoehdoksi neitseellisille kuiduille ja materiaaleille. Tekstiilijätteen määrä pitää saada laskemaan. Myös minun pitäisi hankkia vain tarpeeseen, hyvää ja huollettavaksi sopivaa laatua, ja myös korjata ja kelpuuttaa vanhatkin vaatteet käyttöön. Tässä on omassa ajatusmaailmassa tekemistä. Niin kovin helppo on innostua uusista trendeistä ja kyllästyä vanhoihin.

Aijuu Tekstiilikierrätys yrittää omalta osaltaan helpottaa materiaalien kierrättämistä ja käsityön palaamista mahdollisten harrastusten joukkoon. Toisaalta Tekstiilikierratys.fi -sivusto koettaa palvella niitä, jotka haluavat käyttää materiaalia uudelleen omassa leipätyössään. Toivottavasti sivusto saa meidät paremmin miettimään materiaalin alkuperää ja sen vaikutusta ympäristöön. Toivon, että sivuston löytävät yrittäjät, yksityiset käsityöharrastajat, harrastuspiirit ja työpajat. Laihialaisuuden hengessä!

LÄHTEITÄ JA LINKKEJÄ:

Laihia:

https://yle.fi/uutiset/3-9973106

https://yle.fi/uutiset/3-5240108

https://www.laihia.fi/tietoa_laihiasta

Helinä Lappalaisen ”dokumentti” Laihiasta ja laihialaisista: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/12/laihian-ylpeat-nuukat?fbclid=IwAR12hI6kbDr0pnd62qKhPYncqo-Nwr1W-i_sNVNM0YZSbyGNSerA6qFkkRE

Tekstiilien kierrätyksestä esim:

https://telaketju.turkuamk.fi