Kategoriat
Uncategorized

Vankasti voiton puolella

Väriä ja iloa! Kuva Pixabay.com

Äkillisestä sairaudesta toipuminen on ollut opettavaista. Monet jaksamiseen ja oman työn johtamiseen liittyvät asiat ovat siirtyneet teoreettiselta tasolta käytäntöön. Kun aiemmassa elämässä pystyin joustamaan lähes loputtomasti, on jaksamisen kuminauha ollut nyt konkreettinen jarru. Aluksi se ei joustanut yhtään, nyt jo aika mukavasti.

Vointini kohenee koko ajan, ja jaksan viikoittain enemmän ja enemmän. Jos jauhelihan ruskistaminen tai pyykkien ripustaminen oli loppukesästä äärimmäinen ponnistus, jaksan nyt tammikuussa käydä kävelylenkeillä koirien kanssa ja osallistua jumppaankin hieman kevennellen. Työt olen pystynyt aloittamaan puolipäiväisesti, korona-ajasta johtuen toki pääasiassa etänä.

Kävelylenkit, työskentely, palaverit kollegojen kanssa, työpaikan portaiden kipuaminen, lounaat, kahvihetket, kävelylenkit auringonpaisteessa tai lumipyryssä, tapaamiset ystävien kanssa, yhteiset keskustelut ja aika oman perheen kanssa, koirien ja kissan rapsuttelu, kukkien kastelu, imurointi, kirjan tapahtumat… Tavallisiin asioihin on tullut uusi helmiäishohtoinen taustavalo. Koen hämmentävän syvää iloa aivan jokapäiväisistä jutuista. Se tuntuu mukavana kihelmöintinä ja lämpönä jossain ajatusten taustalla ja värikkäänä häivähdyksenä näkökentän reunamilla. Hymy viipyy kasvoilla yrittämättä.

Ihmeen vähän harmittaa se, että jaksamisen rajallisuuden vuoksi on tehtävä valintoja. Korona-ajan myötä kaikenmoinen ihmisjoukoissa oleilu on muutenkin ollut vähissä, joten hiljaisen ja rauhallisen elämän viettäminen ei ole ollut erityisen vaikeaa. Töissä voi hyvällä omatunnolla rajata tekemistään.

Isoin, tai ainakin kallein valintani on työnohjaajakoulutuksen keskeyttäminen. Toipumisen, kotijoukkojen kanssa elämisen, ja päivätyön lisäksi tehtävät opinnot ja harjoitteluohjaukset ovat nyt kertakaikkisen mahdottomia toteuttaa. Opinnoista maksettu raha ja satojen tuntien vaivannäkö menevät valitettavasti hukkaan ilman puolivirallista työnohjaajan pätevyyttä.

Mutta sille ei nyt voi mitään. On käännettävä katse siihen, mitä minulla jo on. Minulla on mielekäs ja monipuolinen palkkatyö, ja aika iso määrä osaamista työhyvinvoinnin ja työpaikkojen kehittämiseen. Ei ollenkaan huono yhdistelmä, vaikka en työnohjaajana toimisikaan. Opintojen aikana olen myös saanut uusia ystäviä ja kasvattanut verkostoani. Tällä pääomalla voin olla iloksi ja hyödyksi missä vain työskentelenkin. Ehkäpä osaan nykyään johtaa myös itseäni niin, että en yritä pelastaa koko maailmaa yhdellä kertaa.

Vaikka olen joutunut luopumaan asioista, koen silti olevani vankasti voiton puolella. Saan elää aivan tavallista, hyvää ja värikästä elämää, ja iloita siitä!