Kategoriat
Uncategorized

Perfektionistin tunnustuksia

Ei, en aina onnistu täydellisesti. Silti haluan ja päätän yrittää!

Epäonnistuminen voi olla kova pala. Miten siitä selviää? Kuva Pixabay.com

Pidin viime viikolla verkkokoulutuksen, joka ei mennyt täydellisesti. Sinäkin olet varmasti ollut joskus koulutuksessa (joko koulutettavana tai kouluttajana) jossa olisi ollut parantamisen varaa. Miltä se tuntui? Miten toimit?

Perfektionistille aivan uusien asioiden kokeileminen ja kehittäminen voi olla pelottava kokemus. Kun vanhaa tuttua kaavaa ei voi noudattaa, vaan on mentävä tuntemattomalle alueelle, tulee kangistumisia useammassa kohdassa. Armottomuus itseä kohtaan voi olla totaalisen lannistavaa. Joskus armoton voi toki olla toinenkin ihminen, mutta useammin oma itse, jos rehellisiä ollaan.

Minua auttaa huonoissa hetkissä eteenpäin se, että innostun helposti asioista, joiden koen olevan tärkeitä. Positiivinen merkityksen tunne voittaa epäröinnin. Kun tiedän, miksi teen asioita, tulee mitä ja miten siinä perässä omalla painollaan.

Olen myös tietoisesti koittanut opetella kokeilemiseen liittyvien epävarmuuden ja epäonnistumisenkin tunteiden yli pääsemistä. Tiedän, että häpeäksi tunnistamani olo katoaa jonkin ajan kuluttua, kun tulee muuta mietittävää. Asioiden järkevä palastelu ja suhteuttaminen ovat myös hyviä konsteja. Minulle iso, lähes ylitsepääsemätön asia voi olla ihan merkityksetön muille. Jos saan vaikkapa muutamalta ihmiseltä (itse pyytämääni) palautetta, koitan muistaa hehkuttaa itsekseni myös kehuja, en vain keskittyä parannettaviin asioihin.

Opettajana en perustyössä kokenut juurikaan epävarmuutta. Oppituntien pitäminen asioista, jotka ovat hyvin hallussa, oli ihan vaivatonta, ja uusia juttuja, aktivointeja ja elävöittämistä oli kiva ottaa mausteeksi. Osallisuuteen ja yrittäjyyskasvatukseen liittyvät asiat olivat aluksi hieman työläitä, mutta niistäkin pääsi nopeasti jyvälle, ja työtapojen ja sisältöjen kehitteleminen oli tosi mielekästä. Tuskaisana koin joskus kollegoiden vastahankaisuuden lähteä mukaan; sen sijaan yhteistyö muiden näistä aiheista innostuneiden kanssa oli aivan huikeaa. Yhteistyön avulla myös pääsi oman perfektionismin ohi; yhdessä tehden ei tarvitse itse osata kaikkea.

Yrittäjyyteen, kiertotalouteen ja viimeiseksi työnohjaukseen liittyvät opinnot ja perehtyminen ovat tuoneet omaan osaamispääomaani ja työkalupakkiini valtavan määrän uutta sisältöä. Sitä on ollut oivalluttavaa verrata ”entiseen” elämään. Työssäjaksamisen keinot, yhteistyön voima, projektimainen työskentely ja yrittäjyyskasvatuksen mahdollisuudet ovat osa niistä asioista, joita haluaisin mielelläni jakaa myös muille. Mutta miten sen parhaiten tekisi?

Työnohjauksella voin auttaa aina sitä henkilöä tai ryhmää, jota kulloinkin ohjaan. Apu on parhaimmillaan välitöntä ja pitkäkestoista. Perfektionistille työnohjaus on mahtava tilaisuus päästä tuulettamaan omia tunteita ja kokemuksia turvallisesti ja hyväksyvässä ilmapiirissä. Ja siis nimenomaan ohjattavana. Työnohjaaja toimii peilinä ja auttaa reflektoimaan asioita. Ohjaajan perfektionismi pysyy väkisinkin kurissa, kun ohjaustilanne perustuu vahvasti vuorovaikutukseen ja kuuntelemiseen. Työnohjaustilanne voi olla erittäin voimaannuttava sekä ohjattavalle että ohjaajalle. Työnohjausta ei vain ole resurssien takia mahdollista kaikille työntekijöille tarjota, etenkään opetusalalla.

Niinpä tarjoan myös koulutuksia. Tämän tekstin alussa mainittu verkkokoulutus oli ensimmäinen kerta tuota kyseistä aihetta ja sisältöä minulle.

Tiedän olevani hyvä ja luonteva esiintyjä, ja osaan tehdä vaikkapa diaesityksistäni mielenkiintoisia ja hyvännäköisiä. Hallitsen verkkoympäristönkin mielestäni melkoisen hyvin. Koulutuksien sisältö, rakenne ja aikataulutus on kuitenkin luotava aivan alusta, mikä tuo perfektionistille melkoista painetta. Näin on, vaikka opetustyötä on takana 20 vuotta. Verkkokoulutuksessa ei näe osallistujien reaktioita, mikä lisää epävarmuutta valtavasti. Viimeisen opinnäytetyöni tein opettajien täydennyskoulutuksista, ja sen perusteella tiedän myös sen, millainen koulutus opettajien mielestä on hyvä mutta myös millainen on huono. Jälleen uusi tuskastuttava näkökulma.

Mutta yrittää ja kokeilla täytyy! Eihän muuten tapahdu mitään! Loputtomasti hiottu ja kuivaharjoiteltu koulutus ei hyödytä ketään, jos sitä ei koskaan pidetä. Teoriassa ei opi uimaankaan; veteen on hypättävä. Palautetta täytyy uskaltaa pyytää, ja sen perusteella sitten kehittää tekemistään eteenpäin.

Itselleen täytyy myös muistuttaa, että kukaan ei voi onnistua kaikessa täydellisesti ensimmäisellä kerralla, eikä ihan vielä seuraavallakaan. Jatkuva kehittäminen on perusjuttu; ylimieliseksi tuskin pääsee perfektionistina muuttumaan. Aina on parannettavaa.

Kaikki eivät tykkää kaikesta, ja joskus joku suuttuukin. Mutta onko se sitten lopulta niin kovin vaarallista? Aina on myös sitä hyvää, ja niitä kehuja! Hehkutetaan me kaikki perfektionistit onnistumisiamme enemmän! Ansaitsemme sen kyllä! Ja annetaan itsekin palautetta sitä pyytävälle; sekä rakentavaa, että hyvää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *